Elämysten eturivissä: Laura Lepistö haluaa tuoda maailmalta tutut taitoluistelunäytökset Suomeen ”Tunnelma on kuin rock-konsertissa”

Laura Lepistö on maamme kaikkien aikojen menestynein taitoluistelija yksinluistelussa. Aktiiviuransa jälkeen hän on toiminut Ylen taitoluistelulähetysten asiantuntijana ja esiintynyt näytöksissä ympäri maailman. Lepistö nauttii päästessään luistelemaan suurelle yleisölle. Katsomon puolella kokenut esiintyjä haluaa ennen kaikkea tulla yllätetyksi.

Moi Laura! Tässä sarjassa ollaan ”elämysten eturivissä” – millaisista asioista elämykset sinun mielestäsi muodostuvat?

Kulutan paljon kulttuuria ja käyn mielelläni esimerkiksi baletissa, sirkuksessa ja musiikkikeikoilla. Oikean elämyksen eteen on yleensä nähty vaivaa ja pienetkin yksityiskohdat on toteutettu huolella. Itse innostun, kun saan eteeni jotain yllättävää! Kulttuurielämys on mielestäni onnistunut, kun siihen voi uppoutua täysillä ja muu elämä unohtuu hetkeksi ympäriltä.

Minkä taitoluistelutapahtuman haluaisit tuoda Tampereelle, kun UROS LIVE -areena avautuu vuonna 2021?

Suomella on hyvä maine korkean tason arvokilpailujen isäntämaana. Viimeksi taitoluistelun MM-kilpailut järjestettiin meillä vuonna 2017, ja seuraavat voisivat aivan hyvin olla UROS LIVE -areenalla! Suomessa on mielestäni tilaa myös uusille tapahtumille, joissa kulttuuria ja taitoluistelua yhdistellään rohkeasti. Itse toisin mielelläni maailmalla tunnetut luistelunäytökset myös Suomen elämysmarkkinoille.

Olet kisannut ja esiintynyt vuosien aikana eri puolilla maailmaa. Mikä on oma suosikkiareenasi tai esiintymispaikkasi?

Kilpailu-uralta mieleen on jäänyt erityisesti Tokion superareena Saitamassa. Areena oli viimeistä paikkaa myöten täynnä: 30 000 ihmistä eli ja hengitti täysillä suorituksissamme mukana.

Luistelunäytöksissä korostuvat areenan luovat ja tekniset mahdollisuudet. Muistan esimerkiksi Sveitsissä järjestetyn näytöksen, jossa yleisö sai seurata esitystä aivan jään laitaan katetuista illallispöydistä. Oman urani ainutlaatuisin kokemus tulee kuitenkin Etelä-Koreasta. Olympiavoittaja Kim Yunan kutsunäytöksessä valoja ja visuaalisuutta hyödynnettiin oivaltavasti ja suuret näytöt toistivat luistelijoiden liikkeet yleisölle. Tuntui, kuin olisin luistellut rock-konsertissa!

Millaiset ominaisuudet areenassa ovat tärkeitä luistelijan näkökulmasta?

Sanoisin, että koko on aina plussaa! Fiilis on ihan erityinen, kun pääsee luistelemaan suuren yleisön edessä. Toki myös perusolosuhteet ovat luistelijalle tärkeitä. Sisälämpötilan on oltava riittävän korkea, meillä kun ei ole lätkävarusteita päällä. Kisoissa on tärkeää, että alkuverryttelylle ja valmistautumiselle löytyy riittävästi tilaa. Optimaalisessa tilanteessa samasta rakennuksesta löytyy sekä peilisali että harjoitushalli.

Sijainti on myös todella tärkeä asia. Jostain syystä areenat ovat usein hieman syrjässä – omalla kilpaurallani ehdin usein nähdä vain hallin ja hotellin. Mitä lähempänä keskustaa areena sijaitsee, sitä enemmän kisa- ja esiintymismatkoista saa irti myös vapaa-ajalla.

Elämysten eturivissä -sarjassa jututamme suomalaisia musiikki-, viihde-, urheilu- ja tapahtuma-alan vaikuttajia. Juttusarjassa eri alojen asiantuntijat ja elämysten parissa työskentelevät pohtivat elämysbisneksen tulevaisuudennäkymiä ja UROS LIVE -areenan tarjoamia mahdollisuuksia omasta näkökulmastaan.