Poikkeustila vaikuttaa lähes kaikkeen – mutta ei suomalaisten yhteishenkeen

On lounasaika. Tavallisena maanantaina Hämeenkatu on lähes tukossa työmaaesteiden seassa pujottelevista ihmisistä, mutta tänään Tampereen pääkatu muistuttaa aavekaupunkia.

Suomalaisten elämä mullistui viikko sitten täysin, kun hallitus ilmoitti poikkeusajan toimenpiteistä koronavirusepidemian vuoksi. Koulut ja rajat suljettiin ensimmäistä kertaa sitten sotavuosien, ja ihmisiä kehotettiin välttämään sosiaalisia kokoontumisia ja matkustamista. Harrastustoiminta, keikat, festivaalit ja monet urheilutapahtumat on toistaiseksi peruttu.

Maailma muuttui hetkessä, ja voimme vain arvailla lopullisen muutoksen suuruutta.

Seuraamme tilannetta tiiviisti myös UROS LIVE -areenan tiimissä. Toistaiseksi poikkeustila ei ole vaikuttanut merkittävästi nousevan areenan toimintaan. Toimistohommat hoituvat kotikonttorilta käsin, ja kahta paremmin kun lounasruokaa voi tilata suoraan paikallisilta yrittäjiltä.

Tällä hetkellä suurin huolemme kohdistuu tulevan areenan tekijöihin. Pandemiakriisi osuu erityisen kovaa heihin, jotka työllään ja taidollaan tekevät elämykset mahdollisiksi: artisteihin, ravintola- ja hotellialan toimijoihin, tapahtumajärjestäjiin, urheiluseuroihin, rakentajiin – ja moniin muihin. Toivon, että päättäjät, yrittäjät, osakkeenomistajat, vakuutusyhtiöt, rahoituslaitokset ja vuokranantajat löytävät yhteisen tahtotilan, jolla turhat konkurssit ja jättityöttömyys pystytään välttämään.

Kulunut viikko on antanut painavan syyn pohtia myös aloittelevan yrityksemme arvoja ja kulttuuria. Poikkeustila vahvistaa selvyyttä siitä, että valinnan tullessa eteen arvot on laitettava taloudellisten intressien edelle.

Muuttuneen arjen ja epävarmuuden keskellä itselleni on tuonut suurta iloa huomata, kuinka paljon empatiaa, sisua ja arjen luovuutta ihmisistä löytyy.

Orvokki Hyytinen haastoi koko Suomen soittamaan Daruden Sandstorm-hittiä parvekkeilla. Ilveksen D-juniorit ovat puolestaan jatkaneet harjoittelua etänä, kun joukkue ei voi kokoontua yhteen. Harjoittelumaastoksi kelpaa kentän sijaan vaikkapa kotikorttelin portaikko.

Hieno osoitus yhteen hiileen puhaltamisesta on myös kumppanimme Lippu.fi:n, Rockwayn ja Muusikkojen liiton Keikalla.fi-palvelu, jonka kautta oman suosikkiartistin keikkaa voi seurata livenä omalta kotisohvalta käsin. Ehkä uusi tilanne tuo ulottuvillemme myös monia muita uudenlaisia tapoja nauttia elämyksistä?

Vaikka joudumme olemaan fyysisesti erossa toisistamme, on poikkeusaika samalla nostanut pintaan ennennäkemättömän määrän uudenlaista yhteisöllisyyttä ja tsemppihenkeä. Siinä hengessä on jotain kovin samaa kuin suosikkiartistin innoittamassa yhteislaulussa, tai täydessä fanikatsomossa hetkeä ennen ottelun ratkaisevia minuutteja. Olen nyt entistä varmempi siitä, että meillä ihmisillä on tarve kokoontua yhdessä erilaisten elämysten sekä kokemusten ympärillä.

Parempaa odottaen.

Marko Hurme, UROS LIVE -areenan toimitusjohtaja